Katoavaa kauneutta

Pääsin äskettäin kuvaamaan erääseen vanhaan taloon, joka surukseni joudutaan osittain purkamaan, koska sen perustukset ovat vaurioituneet niin pahasti. Talossa oli mm. useita kauniita pönttöuuneja, jotka etsivät uutta kotia. Ne pitää purkaa ja muurata uudelleen, mutta joku saa niistä kyllä upeat kotinsa lämmittäjät. Tässä yksi kaunottarista lähikuvassa:

Suunnitelmissa mopoprojekti

Meillä Vänttilän väellä sitä riittää suunnitelmia. Osa on ihan toteutettavissa olevia, joskin niistäkin suurin osa jää suunnitteluasteelle. Yleensä syynä on lapamato elikkä yleinen saamattomuus. Mutta haaveilu ja suunittelu on nekin mukavaa ajanvietettä...

Tässä yksi suunnitteluvaiheessa olevista "rojekteista":


Kyseessä on navetasta löytynyt mopon raato. Ehdotin Vänttilän isännälle, joka useimpien keski-ikäisten miesten tavoin haaveilee moottoripyörästä, että hän alkaisi entisöimään tämän minulle ajokuntoon. Sen jälkeen voitaisiin sitten jatkaa keskustelua siitä mahdollisesta moottoripyörästä...

Selvittelin runkonumeron perusteella mopon mallia ja ikää. Se vaikuttaisi olevan Helkama Hopeasiipi de Luxe, vuosimalli lienee 1960-luvun alusta. Jos mopo joskus on ajokunnossa, se toivon mukaan näyttää edes likimain tältä:

Kuvan lähde: www.mo-ped.se/mopoja/helk60a.htm

Tuunausta ja tumpelointia

Ihan "pikkuinen" tauko bloggaamisessa tekee toivottavasti vain hyvää... Kaikennäköistä on tullut puuhattua syksyn aikana ja nythän tuo talvi tekee jo kovasti tuloaan.

Meikällä on tunnetusti peukalo keskellä kämmentä aika monessakin asiassa, mutta erityisesti käsitöissä. Koska vanhassa talossa tarvitaan paljon kaikennäköistä sisustustekstiiliä, eikä niitä raski valmiina ostaa, niin aloitin ompelutaitojen opiskelun viime keväänä. Ompelukoneeseen en oo montaa kertaa yläasteen jälkeen koskenut, mutta nyt olen hankkinut ihka ensimmäisen omankin koneen, käytetyn tietty.

Sain houkuteltua Katin samaiselle ompelu- ja tuunauskurssille, joka siis jatkui tänä syksynä. Mun urakkana on saada viimeinkin ommeltua sivuverhot pirttiin. Materiaalina on Tallinnasta ostettu luonnonvärinen pellava, joka on seissyt pakassa jo vuoden verran. Toin samalla reissulla myös valkoista pellavaa, mutta sille ei oo vielä käyttötarkoitusta keksitty. Raidallinen puolipellava päätynee jossain vaiheessa myös verhoiksi, mutta mihin huoneeseen, se jää nähtäväksi...


Kati puolestaan kaiveli varastoistaan aitoja retrokankaita, jotka tuntuvat olevan todella suosittuja. Käykää vaikka katsomassa huuto.netin retrokangastarjonta. Näistä kankaista valmistunee vaatteita Katin tyttärille.


Kuvia lopputuloksista on luvassa. Jostain syystä luulen, että nuo Katin ompelukset valmistuvat ihan pikkuisen nopeammassa tahdissa kuin meidän pirtin verhot...

Puutarhamatkailua Itä-Suomessa

Pakkasin viikon alkajaisiksi koiran ja itseni lisäksi autoon Oulun seudun klorofyllisteiltä ja Katilta saamiani taimia ja lähdin Itä-Suomen turneelle. Ensimmäinen etappini maanantaina oli Kuopio, jossa poikkesin kummitätini luona ihailemassa hänen siirtolapuutarhansa kasveja. Näin elokuun loppupuolella kukkaloisto ei tietysti ollut parhaimmillaan, mutta kyllä nytkin silmäniloa löytyi.

Kultapallon (Rudbeckia laciniata) kukat huojuivat parimetristen varsiensa päässä ja punahatun (Echinacea purpurea) upeat värit hehkuivat vaikkei aurinko suvainnutkaan kuin pilkahtaa pilven raosta.



Ennen matkan jatkumista täydensin edelleen taimilastiani ja auto olikin etupenkkiä myöten täynnä kasveja. Ne matkasivat mukanani veljeni ja hänen vaimonsa luokse Liperiin. Heidän upouuden talonsa piha näyttää toistaiseksi vielä rakennustyömaalta, mutta olen vääntänyt hissukseen jonkinsorttista suunnitelmaa sen kaunistamiseksi.

Muutaman kuluneen päivän aikana, jotka olen viettänyt täällä Liperissä, on suurin osa taimista upotettu valeistutukseen odottamaan oikeaa paikkaansa. Muutamat, purkeissa olevat taimet vartovat vielä hetken, josko ne pääsisivät jo tänä syksynä maahan. Lisäksi olemme tarkistusmitanneet pihaa ja suunnitelleet istutusalueita, piharakenteita ja muuta asiaan kuuluvaa. Bloggaan kuvien kera, jahka saan suunnitelmaa hieman eteenpäin.

Syntymäpäiväleivonnaisia

Leivoin Jaanan isän 70-vuotis syntymäpäiville kahvipöytään leivonnaisia.

Kahvipöydässä makeana leivonnaisena oli pullakranssia, vaniljapursotinleivät, nallentassut, mango-valkosuklaahyytelökakku sekä mustikka-vadelmajuustohyytelökakku. Vieraiden pyynnöstä laitan mango-valkosuklaahyytelökakkureseptin:

POHJA:
200g kaurakeksejä
75g sulaa voita

TÄYTE:
3 prk vanilla cremeä
300g tuorejuustoa
1½levyä valkosuklaata
5 liivatelehteä
1 rkl sitruunan mehua
2 rkl vettä
1 dl sokeria

2 prk mangopilttiä

Murskaa keksit ja sekoita sula voi. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Murskaa valkosuklaa rouheeksi. Vaahdota vanilla creemet vaahdoksi ja lisää tuorejuusto ja suklaarouhe ja sokeri. Kuumenna vesi ja sitruunamehu ja lisää liivatelehdet ja sekoita hyvin. Kaada liivateseos vanillacreme-tuorejuusto-suklaarouhe-seokseen hyvin sekoittaen. Kaada pohjan päälle ja tasoita. Laita jääkaappiin hyytymään väh. 4 tuntia. Laita ennen tarjoilua 2 prk mangopilttiä päälle.

Liljoja, mutta mitä lajiketta?

Pihan alkuperäisperennoihin kuuluvat liljat, jotka kukkivat tänä vuonna komeasti. Niiden kerrottiin olevan keisarinkruunuja, mutta minua alkoi epäilyttämään netin liljakuvia selaillessani. Lähimmäksi kuvista osuu sahramililja. Tiedä häntä, mutta kauniita ovat...


Olin luullut, etten oikein pidä liljoista, kun en erityisemmin välitä perinteisestä ruskoliljasta. Mutta tämän liljan upean punaiset kukat ovat äärimmäisen kauniita, joskin hieman eksoottisen oloisia minun silmääni. Mutta vanhoja ne ovat, perimätiedon mukaan ainakin 1950-luvulta. Ne ovat aiemmin kasvaneet ilmeisesti navetan seinustalla, mutta ne on siirretty unkarinsireenin alle.

Tämän ei ole tarkoitus olla mikään matkailublogi, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Itse en ole päässyt, enkä kyllä viime aikoina kaivannutkaan vieraille maille. Nytkin istun Vänttilän uunikamarissa tietokoneen ääressä, luen blogia ja pohdiskelen sitku- ja nytku-elämää.

Velipoika ja hänen tuore vaimonsa ovat parasta aikaa 7 viikon häämatkallaan Aasiassa. Tällä, kuten aiemmillakin reppureissuillaankin, he kertovat kokemuksistaan - ja pitävät meidät huolestuneet läheiset ajan tasalla liikkeistään - Routewhatever’s -blogissaan.

Blogia lukiessani viherrän vuoronperään kateudesta, kauhusta ja oksetuksesta. Häämatkalaiset milloin makoilevat riippukeinussa, milloin koluavat luolia keskellä viidakkoa ja syövät mitä nyt milloinkin satutaan tarjoamaan. Heidän pysähdyspaikkansa ovat enimmäkseen off-the-beaten-track eli mahdollisimman kaukana suosituimmista turistikohteista. Toki erityisesti nyt häämatkallaan he ovat nauttineet myös hieman tavallista paremmasta majoituksesta ja "luksuksesta". Alla heidän ottamansa kuva auringonlaskusta hotellin parvekkeelta.


Tuorein postaus, jossa reppureissaajat pohtivat matkailunsa filosofiaa, sai minutkin mietteliääksi.  Ihailen suunnattomasti veljeni ja kälyni elämänasennetta ja olen ûberonnellinen heidän puolestaan. Ei pelkästään se, että he ovat löytäneet oman sielunkumppaninsa jo nuorena, mutta myös se että he rohkeasti toteuttavat haaveitaan, eivätkä ole jämähtäneet sitku-elämään, on mahtavaa. He ovat siinä onnellisessa asemassa, että heille on ollut mahdollista toteuttaa muitakin, vähän "keskiluokkaisempia" haaveitaan. Silti he eivät ole halunneet "asettua aloilleen" ennen aikojaan vaan "kiertävät mualimaa" ja käyvät vaarini sanoin "elämänkoulua". Jos joka kerran jotain haaveillessaan lannistaa itsensä ajattelemalla "sitku mulla on enemmän rahaa..." tai "sitku ei oo enää niin kiire töissä..." niin jää monta haavetta kokonaan toteuttamatta.

En tarkoita tällä sitä, että olisin kateellinen reissulaisille heidän elämyksistään. Reppureissuaminen ei sopisi meikäläiselle, ei vaikka olisin 15 vuotta nuorempi; olen aina ollut aivan liian mukavuudenhaluinen ja laiska. Minä ja Vänttilän isäntä toteutimme meille passelia elämysmatkailua omalla häämatkallamme 8 vuotta sitten, kun reissusimme ilmastoimattomalla (!) farmariautolla kahden koiran kanssa Länsi-Euroopassa ja kävimme matkan varrella Maailmanvoittajanäyttelyssä ja parissa  muussakin koiranäyttelyssä sekä agilitykisoissa, siis muun lomailun ohella. Majoituimme mm. Hollannissa ystäviemme luona ja kävimme enimmäkseen paikoissa, joihin sai ottaa koirat mukaan. Se oli meidän tapamme reissuta, meillähän on periaatteena jättää väliin sellaiset kyläilykohteet, joinne perheenjäsenemme eivät ole tervetulleita.

Tämä kuva, joka on valitettavasti aika heikkolaatuinen ja lisäksi sattuneesta syystä mustavalkoinen, on otettu Hollannissa. Löysimme ihan sattumalta nimenomaisesti koirille omistajineen osoitetun upean merenrantabiitsin, jossa viettämämme päivä on jäänyt unohtumattomana mieleen.


Miten nämä elämysmatkat sitten liittyvät tämän blogin aiheeseen. Minä elin vuosikaudet sitku-elämää. Inhosin asumista ahtaassa luhtitalokaksiossa, jossa takapiha avautui suoraan leikkikentälle ja naapurit kävelivät ikkunan alta. Vähän väliä mietin, että "olisi kiva tehdä sitä, tätä tai tuota, mutta kun ei ole sitä omaa kotia, teenpä sen vasta sitku on se oma koti..." Erityisesti sen kahden vuoden aikana, jona etsimme omaa kotia, meinasivat seinät kaatua päälle. Pitkällisen etsinnän jälkeen olimme jo luopuneet toivosta, että löytäisimme sitä unelmiemme taloa maalta, ja olimme tehneet tarjouksia jopa rivitaloasunnoista. Ne kaupat eivät onneksi toteutuneet ja sattumalta, tai johdatuksesta - miten kukin vain haluaa ajatella - löysimme kotiin...


Otin tämän kuvan anivarhain sumuisena elokuisena aamuna viime vuonnna, vain muutama viikko Vänttilään muuttamisen jälkeen. Oli vaikea uskoa, että me tosiaan asumme tuossa talossa. Nyt on ollut lähes vuosi aikaa totutella. Enää ei tarvi haaveilla ja ajatella, että sitku... Ennemminkin on vähän huono omatunto, ettei saa toteutettua niitä kaikkia hienoja suunnitelmiaan, nytku... olis tilaa... olis aikaa... Mutta kaipa sitä pitää sopeutua siihen, että nytku elämä on meikäläisen kohdalla enemmänkin mutku-elämää ;)

Ja parasta on se, että kun on löytänyt sen oman paikkansa ja saanut sitä kaipaamaansa fyysistä ja erityisesti henkistä tilaa, voi olla vilpittömästi onnellinen toisten haaveitaan toteuttavien puolesta.

Puukorvon arvoitus

Meillä oli eilen suullisen historian keruupäivä, kun vierailulla kävi likimain koko 1900-luvun Vänttilää asuttaneen suvun jäseniä. He olivat ystävällisesti ottaneet mukaansa taloarkistoa ja saimme kuvata arvokkaat dokumentit, joista vanhimmat olivat 1800-luvulta.

Kaikkien dokumenttien tutkimiseen menee aikaa, mutta en malttanut olla lueskelematta perunkirjaa vuodelta 1900. Kyseessä on talonemäntä Marja Vänttilän eli Kaupin perunkirja. Emännän kuolema saattoi olla syy siihen, että hänen leskensä Juho Vänttilä eli Kauppi myi tilan ja Amerikan kävijä Emmanuel Ulla-vaimoineen muutti taloon vuonna 1903.


Marja-emännän irtaimistoluettelossa on mm. 68 maitopyttyä. Yksi Vänttilän vanhimmista esineistä on kaksikorvainen kimpiastia, jossa valitettavasti ei ole vuosilukua, vain tekijän puumerkki, B. Liekö se yksi perunkirjassa mainituista maitopytyistä?



Korvon alla oleva pellavaliina ei sen sijaan ole vanha, vaikka malli onkin tuttu karjalaisista punapoiminnoista. Liinan on kutonut ja kirjaillut nurmekselainen käsityötaitaja Edit Tuohino. Olin ihaillut hänen tekemiään liinoja pitkään ja sain sen 30-vuotislahjaksi äidiltäni. Liina oli visusti kaapissa liki kymmenen vuotta, kunnes muutimme Vänttilään. Ennen ensimmäisenkään muuttolaatikon sisälle kantamista levitin liinan talon vanhalle, pitkälle pirtinpöydälle, jolle se sopikin kuin valettu.

Puutarhaunelmia

Haluaisin Vänttilän pihapiiriin vanhoja maatiaisperennoja ja luonnonkukkia. Niiden kerääminen on tietysti järkevää aloittaa mahdollisimman läheltä. Ennen talon peruskorjausta pihalla kuulemma kasvoi kulleroita, mutta ne valitettavasti kuolivat. Kaukaa niitä ei kuitenkaan tarvitse lähteä etsimään, sillä Aittalan aution pihassa niitä kasvaa runsain mitoin. Vielä pari viikkoa sitten ne kukkivat näin kauniisti.

Olen saanut luvan siirtää niitä oman pihan perennapenkkiin. Siemeniä voisi myös kerätä, vaikken kyllä ole aiemmin harrastanut siementaimien kasvatusta. Enkä kyllä mitään muutakaan puutarhanhoitoa. Peukalo kun on ihan muun värinen kuin vihreä ja se on kaiken lisäksi keskellä kämmentä...

Huomenna olisi tarkoitus lähteä katsastamaan, löytyisikö klorofylliläisten taimenvaihtopäivästä jotain muuta siihen tulevaan perennapenkkiin. Ja samoin vasta rakenteilla olevaan ryytimaahan, jonka kehikko sai tänään pintaansa tervamaalia eli Roslagin mahonkia. Maali vai loppui kesken, joten pitää hankkia lisää puutärpättiä. Muita aineksia, eli vernissaa ja Turkansaaren hautatervaa on vielä toiseenkin satsiin.

Vänttilän historia, osa I

Vänttilä on perustettu 1770-luvulla. 1800-luvun loppupuolelle saakka se oli kruununtila.
Kruununtila oli kruunun täydellistä omaisuutta ja sen asukas suoritti maaveroa maksaessaan vuokraa tilan hallintaoikeudesta kruunulle. Kruununtilan isännyyden vaihtuessa maaherra antoi uudelle isännälle immission eli asukkaaksiottotodistuksen. Maaherralla oli myös oikeus ja velvollisuus häätää kruununtilan huonoon hoitoon tai maksamattomiin veroihin syyllistynyt isäntä.

Lähde: Elvi ja Pauli Lappalaisen Sukuseura
Kruununtiloilla tehtiin määräajoin katselmuksia. Tämä on vuonna 1845 tehdyn katselmuksen pöytäkirja:


Käännettynä pöytäkirjan teksti kuuluu:
Vuonna 1845 18. syyskuuta toimitettiin allekirjoittaneelta [tehtävään] määrätyltä kruunun nimismieheltä, kihlakunnan lautamies Henric Karhun avustamana, taloudellinen talon katselmus Wänttilän 1/6 manttaalin kruununtilalla n:o 61 Laitasaaren kylässä ja Muhoksen pitäjässä.

Asianmukaisen 31. joulukuuta 1842 annetun asukasoikeuskirjeen [maaherran myöntämä immissioni- eli asukasoikeuspäätös] perusteella tätä tilaa asuu Abraham Abrahamsson Wänttilä.

Rakennukset
ovat kaikessa suhteessa riittävät ja hyvässä kunnossa

Pellot
16 tynnyrinalaa ohrakylvön mukaan [laskettuna siis tyypillisen ohran kylvötiheyden perusteella] hyvässä viljelyksessä [nautinnassa] ojien ja aitojen kera

Niitty
50 kuormanalaa raivattua, tuottaen sekaheinää, aidattu ja varustettu 11 ladolla

Huomautus
Maanlaatu, joka koostuu hiekansekaisesta mullasta savipohjalla, on viljavaa, metsä jaettu, muuta kotitarve[puuta] saadaan vaan ei hirsiä, kelvollinen laidun, humalatarhaa tai yksityistä kalavettä ei ole. Asukas erityisen ahkera ja huolellinen maanviljelijä.

Lähde

Kruununtilojen, kruunun uudistilojen ja autiotilojen katselmuspöytäkirjat 1845-1885. Arkistoyksikkö: Hg1:18. Oulun lääninhallituksen lääninkonttorin arkisto. Oulun maakunta-arkisto, Oulu.
Kiitos naapurillemme Eskolle translitteroinnin korjauksesta ja käännöksestä.

You can find older post in the sidebar archive. Vanhemmat postaukset löytyvät sivupalkin arkistosta.