Tuunausta ja tumpelointia
28.10.2010 by Jaana
Ihan "pikkuinen" tauko bloggaamisessa tekee toivottavasti vain hyvää... Kaikennäköistä on tullut puuhattua syksyn aikana ja nythän tuo talvi tekee jo kovasti tuloaan.
Meikällä on tunnetusti peukalo keskellä kämmentä aika monessakin asiassa, mutta erityisesti käsitöissä. Koska vanhassa talossa tarvitaan paljon kaikennäköistä sisustustekstiiliä, eikä niitä raski valmiina ostaa, niin aloitin ompelutaitojen opiskelun viime keväänä. Ompelukoneeseen en oo montaa kertaa yläasteen jälkeen koskenut, mutta nyt olen hankkinut ihka ensimmäisen omankin koneen, käytetyn tietty.
Sain houkuteltua Katin samaiselle ompelu- ja tuunauskurssille, joka siis jatkui tänä syksynä. Mun urakkana on saada viimeinkin ommeltua sivuverhot pirttiin. Materiaalina on Tallinnasta ostettu luonnonvärinen pellava, joka on seissyt pakassa jo vuoden verran. Toin samalla reissulla myös valkoista pellavaa, mutta sille ei oo vielä käyttötarkoitusta keksitty. Raidallinen puolipellava päätynee jossain vaiheessa myös verhoiksi, mutta mihin huoneeseen, se jää nähtäväksi...
Kati puolestaan kaiveli varastoistaan aitoja retrokankaita, jotka tuntuvat olevan todella suosittuja. Käykää vaikka katsomassa huuto.netin retrokangastarjonta. Näistä kankaista valmistunee vaatteita Katin tyttärille.
Kuvia lopputuloksista on luvassa. Jostain syystä luulen, että nuo Katin ompelukset valmistuvat ihan pikkuisen nopeammassa tahdissa kuin meidän pirtin verhot...

Joskohan nyt olisi jo aika aloittaa kommenttien vastaanottaminen.